Ajankohtaista

11.1.2017

Maailman parasta mainontaa -näyttely onnistuneesti ohi

Sanomatalon Mediatorilla nähtiin marraskuussa parhaimmat palat maailman suurimmasta ja arvostetuimmasta mainosalan Cannes Lions -kilpailusta, joka inspiroi sekä mainonnan ammattilaisia, alan opiskelijoita, että muita mainonnasta kiinnostuneita.

Maailman parasta mainontaa -näyttely suunniteltiin ja tuotettiin Sanoman ja Heku-ryhmän tiiviin yhteistyön voimin. Näyttelyn pyrkimyksenä on tuoda suomalaisten markkinoiden ulottuville kansainvälisen tason sisältöjä, sekä uusia tapoja hyödyntää eri medioita ja rakentaa monikanavaisia tarinoita.

Viihdyttävässä Maailman parasta mainontaa -näyttelyssä oli esillä kilpailussa palkittuja kampanjoita, printistä digiin ja TV:stä radioon, sekä parhaimpia multimediaratkaisuja. Mainostyöt esiteltiin näyttelytauluilla, mutta kävijöillä oli myös mahdollisuus tutustua töihin digitaalisesti, mikä toi monipuolisen ja kiinnostavan ulottuvuuden näyttelyn esillepanoon. Jos et itse päässyt paikan päälle ihastelemaan töitä, sinulla on mahdollisuus tutustua töihin osoitteessa www.canneslions.com.

heku_sanomatalo_cannes_3

Cannes Lions -kilpailu järjestetään kerran vuodessa ja sitä pidetään maailman arvostetuimpana mainosalan kilpailuna. Yli 40 000 työtä eri puolilta maailmaa osallistui tänä vuonna kilpailun 23 kategoriaan.

 

 

 

Ota yhteyttä

Merimiehenkatu 36 D
00150 Helsinki

010 681 700
etunimi.sukunimi@heku.fi